![]() |
|
![]() |
Anneli Kont-Rahtola
(s. Põltsamaalla, Virossa 1964) aloitti lapsena
musiikkiopintonsa viulunsoitolla musiikkikoulussa. Vuonna
1984 hän aloitti kuoronjohdon ja musiikinopettajan
opinnot Tallinnan Musiikkiakatemiassa, josta hän
valmistui vuonna 1989. Opintojensa aikana hän lauloi ja
soitti viulua harrastuksenaan Leigarid-folklorekokoonpanossa.
Vuonna 1989 Anneli Kont-Rahtola tuli Sibelius-Akatemian
kansanmusiikin osastolle ylimääräiseksi opiskelijaksi
ja vuotta myöhemmin aloitti siellä lisensiaatin jatko-opinnot
aiheenaan kansanomainen viulunsoittotyyli. Sibelius-Akatemiassa
hän opiskeli myös laulua sekä viulun ja kanteleen
soittoa. MeNaisille Anneli Kont-Rahtola on ollut tärkeä tietolähde yhtyeen tutustuessa virolaisten ja setukaisten laulukulttuuriin sekä viron kieleen. MeNaisten lisäksi hän on tehnyt yhteistyötä virolaisten muusikoiden, mm. urkuri Ene Salumäen kanssa. Hän on ollut perustamassa Viljandin Kulttuurikollegen kansanmusiikkilinjaa ja toiminut siellä kansanmusiikin opettajana alusta, eli vuodesta 1990 lähtien. Opetusaineina hänellä on suomalais-ugrilaisten kansojen musiikki, yhtyesoitto, pedagogiikka, teoreettiset aineet ja improvisaatio. Suomessa hän on toiminut myös Pohjalaisten Osakuntien laulajien kuoronjohtajana sekä virolaisten opiskelijoiden kuorossa. Yhteystiedot: marahtola@msoynet.com |